Tähdet ja avaruus -lehden uutiset

Tuoreimpia uutisia

Uutiskategoriat

Uutisarkisto

Uusimmat havainnot

Keskustelu

Tähdet ja avaruus -lehti

Humalistonkatu 1
00250 Helsinki

Tähtitieteellinen yhdistys URSA

Marsissa kevät aikaansaa lukuisia vyörymiä

10.04.2010Sakari Nummila
HiRISE-kameran kuvaama vyörymä Marsin pohjoisosassa 27. tammikuuta. Kuva Nasa / JPL / University of Arizona

Viereinen kuva on otettu Marsin pohjoiselta pallonpuoliskolta 27. tammikuuta. Kuvan poikki kulkee noin 700 metriä korkea jyrkänne, jonka pohjalla näkyy juuri syntynyt suuri pölypilvi. Pilvi on luultavasti muodostunut vyörymän tai korkealta pudonneen hiilidioksidijään seurauksena.

Kyseessä ei kuitenkaan ole yksittäistapaus. Näyttää nimittäin siltä, että Marsissa on tapahtunut lukuisten vyörymien sarja. Marsin kiertoradalla oleva HiRISE-kamera on kuvannut jo pelkästään tammikuussa arviolta toistakymmentä vyörymää.

"Tämän vuoden havaintojen perusteella näitä tapahtuu etenkin keskellä [Marsin] kevättä", kertoo Patrick Russell HiRISE-ryhmän sivulla. "Ja kyseessä on todellakin laajemmalle levinnyt ilmiö kuin vain tämä yksi jyrkänne. Kaikkiaan näyttää siltä, että kyseessä on säännöllinen kevään tapahtuma Marsin pohjoisella puolella - vyörymäkausi!"

Vyörymät syntyvät, kun auringonvalo lämmittää jyrkänteen reunaan talvella kertynyttä hiilidioksidijäätä. Itse jyrkänne koostuu lähinnä vesijäästä sekä pölystä. Se muistuttaa siis jossain määrin maapallon napajäätiköiden reunoja.

Suurempi kuva

Aiheesta lisää HiRISE-ryhmän sivuilla (englanniksi)

Avainsanat: Mars, vyörymä, maanvyörymä, HiRISE, MRO, Patrick Russell

Uusin lehtiTähdet ja Avaruus kansiTilaa lehti!