Tähdet ja avaruus -lehden uutiset

Tuoreimpia uutisia

Uutiskategoriat

Uutisarkisto

Uusimmat havainnot

Keskustelu

Tähdet ja avaruus -lehti

Humalistonkatu 1
00250 Helsinki

Tähtitieteellinen yhdistys URSA

Marsin tulivuoritoiminnan historia mallinnettiin

16.03.2008Mikko Suominen
Marsin Daedalia Planumin alueella näkyy jäänteitä laavavirroista. Arvioimalla törmäyskraatterien määrää eri alueilla on pystytty tekemään malli Marsin vulkaanisen toiminnan ajanjaksoista. Kuva ESA / DLR / FU Berlin (G. Neukum)

Euroopan avaruusjärjestön tutkijat ovat mallintaneet Marsin vulkaanisen toiminnan aikakausia. Arviot perustuvat törmäyskraattereiden määriin Mars Express -luotaimen ottamissa kuvissa.

"Pystymme määrittämään laajojen alueiden iät ja selvittämään niiden avulla punaisen planeetan geologisen toiminnan historian", selostaa Gerhard Neukum Berliinin vapaasta yliopistosta.

Mallin mukaan Marsissa on ollut pitkiä rauhallisia jaksoja sekä lyhyehköjä tulivuoritoiminnan kausia. Viisi oletettua aktiivista jaksoa ajoittuvat noin 3500, 1500, 800-400, 200 ja 100 miljoonan vuoden päähän nykyhetkestä.

Laskennan periaate on yksinkertainen: mitä vanhempi planeetan pinnan alue on, sitä enemmän eri kokoisten kappaleiden törmäysten luomia kraattereita siitä löytyy. Tulivuoritoiminnan aikakausina suuria osia pinnasta on peittynyt laavavirtojen alle sekä hioutunut laavan pinnalle tuomien vesimassojen eroosion vaikutuksesta.

"Planeetan sisusta ei ole vielä kylmä, joten toiminta voisi toistua uudelleen", spekuloi Neukum. Monissa aikaisemmissa tutkimuksissa on oletettu Marsin olevan jo jäähtynyt ja vulkaanisen toiminnan lakanneen miljardeja vuosia sitten.

Aiheesta lisää ESAn sivuilta (englanniksi)

Avainsanat: Mars, Mars Express, Gerhard Neukum, tulivuoret

Uusin lehtiTähdet ja Avaruus kansiTilaa lehti!