Marsin repeämälaaksosta paikallistettiin tuhansia epäiltyjä veden virtaamisjälkiä

Uusi tutkimus analysoi tuoreita veden virtaamisjäljiksi epäiltyjä alueita Marsin Valles Marineris -repeämälaaksossa.

Tutkijoiden “toistuviksi rinnejuoviksi” (engl. recurring slope lineae) nimittämät jäljet vaikuttavat olevan Marsin maakerrosten välistä rinteille valuneen veden kostuttamia paikkoja.

“Tällaisten jälkien esiintyminen on kanjoneissa on paljon yleisempää kuin aiemmin tiedettiin”, kuvailee Matthew Chojnacki Arizonan yliopistosta.

“Tietämyksemme mukaan tällä alueella niitä esiintyy tiheämmässä kuin missään muualla koko planeetalla. Mikäli ne todella liittyvät veden virtaamiseen, tämä tekee kanjoneista vieläkin kiinnostavampia kuin mitä ne muutoin ovat geologian kannalta”, Chojnacki jatkaa.

Valles Marineris on yksi Marsin silmiinpistävimmistä pinnanmuodoista. Se on yli 4000 kilometriå pitkä ja paikoin noin 10 kilometriä syvä verrattuna sitä ympäröivään maastoon.

Repeämälaakson on arvailtu muodostuneen, kun nuoressa Marsissa pääsi melkein syntymään laattaliikuntaa, mutta se pysähtyi planeetan sisustan lämmön hiipuessa.

Veden merkeiksi epäiltyjä toistuvia rinnejuovia on havaittu Marsissa vuodesta 2011 lähtien ja niiden syntytavasta on kiistelty pitkään. Tuoreita jälkiä havaitaan rinteillä alueiden lämpimimpänä vuodenaikana ja ne haalistuvat vähitellen pois.

Viime vuonna rinnejuovasta paikallistettiin spektrianalyysillä märkää suolaa, mikä tukee hypoteesia suolaisesta vedestä. 

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)