Marsin pitkulaisen kraatterin syntytapa mietityttää tutkijoita
Marsin pinnan ellipsimäinen, suuri kraatteri kummastuttaa tutkijoita. ESAn Mars Express -luotain on kuvannut tätä punaisen planeetan erikoista pinnanmuotoa ja siitä on tehty kolmiulotteisia mallinnuksia.
Orcus Pateraksi nimetty kraatteri sijaitsee noin 15 asteen etäisyydellä planeetan päiväntasaajasta. Kooltaan se on 380 kilometriä pitkä ja 140 kilometriä leveä. Kraatterin reunat ovat noin 1,8 kilometrin korkuiset ja sen pohja on noin puoli kilometriä ympäristöään alempana.
Kraatterille on ehdotettu erilaisia syntytapoja. Todennäköisimpänä niistä pidetään suuren kappaleen törmäystä Marsin pintaan hyvin pienessä kulmassa. Törmääjä olisi vastannut kooltaan Marsin kuita Phobosta ja Deimosta.
Toinen mahdollisuus on vulkanismi, joka olisi voinut luoda purkauskraatterin planeetan pintaan miljardeja vuosia sitten. On myös mahdollista, että alkujaan pyöreä törmäyskraatteri olisi venynyt Marsin geologisten prosessien seurauksena.
Euroopan avaruusjärjestön tarkimmat kuvat kraatterista ovat noin 30 metriä pikseliä kohden. Niissä näkyy pieniä ryppymäisiä harjanteita, jotka kertovat aluetta muokanneista puristavista tektonisista voimista. ESAn sivuilla voi tarkastella kraatterin kolmiulotteisia viistomallinnoksia sekä stereolaseilla katsottavia karttoja.
Aiheesta lisää ESA (englanniksi)
Liity jäseneksi, saat Tähdet ja avaruus -lehden jäsenetuna
Liity jäseneksi
