Uutiset

Tulosta sivu

Marsin kraattereista löytyi vesijäätä

25.09.2009Sakari Nummila
Tuore kraatteri paljasti punaisen planeetan pinnan alla olevan vesijääkerroksen (valkoinen alue). Kuva Nasa / JPL

Marsin keskileveysasteilta on löytynyt lähes puhdasta vesijäätä. Jää sijaitsee pinnan alla, mutta se paljastui, kun tutkijat kuvasivat hiljattain syntyneitä meteoriittikraattereita. 0,5–2,5 metriä syvien kuoppien pohjalla näkyi selvästi kirkasta jäätä, joka haihtui paljastumisensa jälkeen pois.

"Marsin pinnan alla tiedettiin olevan jäätä suurilla leveysasteilla. Jääkerros näyttää kuitenkin ulottuvan paljon lähemmäs päiväntasaajaa, kuin mitä uskoimme Marsin nykyilmaston perusteella", kertoo löydön tehneessä tutkimusryhmässä mukana ollut Shane Byrne Arizonan yliopistosta.

Nyt tehdyt havainnot viittaavatkin siihen, että vesijäätä löytyy punaisen planeetan pinnan alta aina pohjoisnavan ja ekvaattorin puoliväliin asti. "Tämä jää on jäänne paljon kosteammasta ilmastosta ehkä vain muutaman tuhannen vuoden takaa", Byrne uskoo.

Marsissa on tiedetty olleen aikoinaan suuria määriä vettä, mutta tutkijat eivät ole pystyneet tarkasti määrittämään, kuinka iso osa vedestä on haihtunut avaruuteen ja miten paljon siitä on varastoituneena planeetan pinnan alla. Nyt tehty löytö lisääkin huomattavasti arviota pinnan alla olevan veden määrästä.

Aiheesta lisää Nasan sivuilla (englanniksi)

Avainsanat: Mars, Vesi, Jää, MRO, HiRISE