Tähdet ja avaruus -lehden uutiset

Tuoreimpia uutisia

Uutiskategoriat

Uutisarkisto

Uusimmat havainnot

Keskustelu

Tähdet ja avaruus -lehti

Humalistonkatu 1
00250 Helsinki

Tähtitieteellinen yhdistys URSA

Marsin hiilidioksidijää muodostaa pilviä

22.01.2008Mikko Suominen
Mars Expressin ottamassa kuvassa näkyy hiilidioksidipilviä Marsin ilmakehässä. Myös pilvien varjo on havaittavissa. Kuva ESA / OMEGA team

Mars Express -luotain on onnistunut kuvaamaan punaisen planeetan yläilmakehästä pilviä, jotka ovat tarpeeksi paksuja aiheuttamaan varjoja planeetan pinnalle.

"Kyseessä on ensimmäinen kerta kun Marsin hiilidioksidipilviä on kuvattu ja tunnistettu kiertoradalta", selostaa Franck Montmessin Versaillesin yliopistosta. "Tämä on tärkeää, koska kuvat kertovat paitsi pilvien muodosta, myös niiden koosta ja tiheydestä."

Vesijään pilviä on havaittu lähinnä Marsin jättiläiskokoisten sammuneiden tulivuorten rinteillä. Hiilidioksijään muodostamista pilvistä sen sijaan on aiemminkin saatu viitteitä, mutta niiden olemassaolosta saatiin vasta Mars Expressin avulla pitävät todisteet.

Hiilidioksidijääpilvet sijaitsevat erittäin korkealla, yli 80 kilometrissä Marsin pinnasta. Toisinaan ne saattavat muodostaa satojen kilometrien kokoisia pilvilauttoja. Varsinaisena yllätyksenä tutkijoille selvisi pilvien tiheys ja ne muodostavien kiteiden suuri koko. Pilvien kiteet ovat nimittäin keskimäärin yli mikrometrin halkaisijaltaan.

Aiheesta lisää ESAn sivuilta (englanniksi)

Avainsanat: Mars, MRO, Franck Montmess

Uusin lehtiTähdet ja Avaruus kansiTilaa lehti!