Mars joutuu poran alle muinaisen virtauksen paikalla
Nasan marsmönkijä Curiosity valmistautuu poraamaan muinaisella veden virtauspaikalla olevaa kiveä.
Kyseessä tulee olemaan historiallinen tapahtuma, sillä koskaan ennen vieraalla planeetalla ei ole porattu sieltä löytyneen kiven sisuksiin. Samalla spektrometrin avulla tutkitaan näytteen alkuainekoostumus ja etsitään orgaanisia molekyylejä.
Viime viikkoina Curiosity-luotain on löytänyt lisää todisteita punaisella planeetalla miljardeja vuosia sitten virranneesta vedestä. Mönkijän havaitsemat useat erilaiset mineraalit ja kerrostumat kertovat selvästi, että nestemäistä vettä on ollut alueella useitakin kertoja. Porattava kivi on siis loistavalla paikalla.
Poraaminen on herättänyt kysymyksiä myös Marsin suojelusta. Punaiselle planeetalle lähetettävien luotaimien osat sterilisoidaan aina erittäin tarkasti, varsinkin jos niillä on mahdollisuus olla kosketuksissa veden tai jään kanssa. Näin tehtiin myös Curiosityn poran kanssa.
Nasan insinöörit kuitenkin pelkäsivät, että pora saattaa vahingoittua laskeutumisen aikana. Tämän takia he avasivat suojaukset ja tekivät pieniä muutoksia sen jälkeen, kun pora oli jo puhdistettu ja sinetöity. Viimeisestä toimenpiteestä ei kerrottu Marsin suojaamisesta vastuussa oleville tutkijoille.
“Veden tai jään olemassaolo lähellä Gale-kraatterin pintaa ei ole kovinkaan todennäköistä", väitti David Lavery Nasasta aiemmin. Hänen mukaansa saastumisriski on niin pieni, että se kannattaa ottaa. “Tietenkin on silti aina mahdollista että Mars yllättää meidät."
Aiheesta lisää LANL (englanniksi)
Liity jäseneksi, saat Tähdet ja avaruus -lehden jäsenetuna
Liity jäseneksi
