Kuunäytteistä löytyi viitteitä vedestä

Kuu näyttää olleen syntyessään luultua kosteampi. Havainto tehtiin astronauttien aikoinaan tuomista kuunäytteistä.

"Koska nämä ovat eräitä Kuun vanhimmista kivistä, veden on päätelty olleen Kuussa sen muodostuessa", kertoo Youxue Zhang Michiganin yliopistosta. "Havaintoa on hankala selittää nykyisin suosiossa olevalla Kuun syntyteorialla, jonka mukaan Kuu muodostui kuumasta heitteestä Marsin kokoisen kappaleen törmättyä protomaapalloon."

Kyseisessä mallissa Kuun muodostanut aines niin oli kuumaa, että kaiken veden olisi pitänyt kadota. Tutkijoiden mukaan nyt tehdyt havainnot kuitenkin todistavat, että Kuun sisuksissa oli merkittäviä määriä vettä jo ennen kuin kiertolaisemme kuorikerros jähmettyi.

"Veden olemassaolo saattaa viitata Kuun magman pitkäkestoisempaan jähmettymiseen kuin vedetön Kuun muodostumisteoria antaa ymmärtää", toteaa puolestaan Hejiu Hui Notre Damen yliopistosta.

Aiheesta lisää Michiganin yliopisto (englanniksi)