Tähdet ja avaruus -lehden uutiset

Tuoreimpia uutisia

Uutiskategoriat

Uutisarkisto

Uusimmat havainnot

Keskustelu

Tähdet ja avaruus -lehti

Humalistonkatu 1
00250 Helsinki

Tähtitieteellinen yhdistys URSA

Kuun syntyteoria saattaa kompastua lasinpalasiin

10.07.2008Sakari Nummila
Vulkaanisen lasin palasista löytynyt vesi viittaa Kuun sisuksen olleen aikoinaan paljon kosteampi paikka. Kuva Nasa

Tuore Nature-lehdessä julkaistu tutkimus on laittanut tutkijat pohtimaan uudelleen Kuun syntyä. Uusien havaintojen mukaan kiertolaisemme sisustassa on nimittäin säilynyt vettä. Tämä ei kuitenkaan sovi nykykäsitykseen, jonka mukaan Kuu muodostui planeetan kokoisen kappaleen törmättyä maapalloon.

Jos Kuu on syntynyt suuressa törmäyksessä, kuten tutkijat ovat tähän asti olettaneet, kuumuuden olisi pitänyt kuivattaa muodostunut kappale kauttaaltaan. Apollo-lentojen Kuusta tuomista vulkaanisen lasin palasista löydettiin nyt kuitenkin vettä. Tämä siis viittaa siihen, että vesi tuli miljardeja vuosia sitten pinnalle Kuun sisuksista.

Minne kiertolaisemme mahdollinen vesi on sitten mennyt? Arvioiden mukaan suuri osa vedestä on vapautunut tulivuorien purkauksissa ja karannut avaruuteen. Osa on kuitenkin saattanut kulkeutua Kuun navoille ja jäätyä siellä oleviin, ikuisesti varjossa pysyviin paikkoihin. (Aiheesta lisää seuraavassa Tähdet ja avaruus -lehdessä)

Aiheesta lisää BBC:n sivuilla (englanniksi)

Avainsanat: Kuu, Apollo-lennot

Uusin lehtiTähdet ja Avaruus kansiTilaa lehti!