Kuun pinnankorkeudet tiedetään nyt tarkemmin kuin koskaan
Nasan LRO-luotaimen tekemät havainnot ovat mahdollistaneet huomattavasti aikaisempia tarkemman Kuun korkeuskartan luomisen.
LRO:n laseraltimetrin mittausten tarkkuus on noin 30 metriä sivusuunnissa ja metri korkeussuunnassa. Uusi kartta esiteltiin Yhdysvaltain Geofysiikan unionin kokouksessa.
"Dataa käytetään digitaalisten korkeuskarttojen tekemiseen ja se tulee olemaan perustana tulevaisuuden tiedeluotaimille Kuuhun sekä miehitetyille lennoille", kertoo Gregory Neumann Goddardin avaruuslentokeskuksesta.
"Vuoden mittauksien jälkeen meillä on jo lähes 3 miljardia LRO:n laseraltimetrin datapistettä ja lähes tasainen pituuspiirien kattavuus", Neumann sanoo.
LRO:n LOLA-laseraltimetri lähettää laserpulsseja Kuun pintaan ja pystyy niiden heijastumien avulla mittaamaan paitsi paikan korkeuden, myös pinnan kaltevuutta ja rosoisuutta.
Vanhemmista kartoista paljastui LOLA-mittausten myötä suuria virheitä etenkin Kuun kääntöpuolelta, missä mittauspisteiden paikantaminen on ollut vaikeinta. Siellä vanhojen mittauspisteiden epätarkkuus oli tyypillisesti kilometristä kymmeneen kilometriin ja systemaattiset virheet korkeuksissa saattoivat olla jopa satoja metrejä.
Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)
Liity jäseneksi, saat Tähdet ja avaruus -lehden jäsenetuna
Liity jäseneksi
