Kuun pinnalta löydettiin 130-metrinen luola
Nasan LRO-luotain on kuvannut Kuun pinnan suurimman tunnetun luolan. Halkaisijaltaan 130-metrisen aukon arvellaan olevan pinnan alla kulkevan laavaputken romahtanut "kattoikkuna". Luolan kokonaispituutta on mahdotonta arvioida kuvasta. Vinkki luolan paikasta saatiin Japanin SELENE-luotaimen kuvista.
"Laavatunneli syntyy, kun virtaavan laavan päällimmäinen kerros jähmettyy kiinteäksi kiveksi", kertoo planetologi Jarmo Korteniemi Oulun yliopistosta. "Kun purkaus on ohi, tunnelissa oleva laava virtaa pois jättäen jälkeensä tyhjän tunnelin. Maasta löytyy kilometrejä pitkiä tunneleita, lähimmät Islannista."
Aiemmin Kuusta on löydetty 65-metrisen luolan suuaukko Marius-kukkuloiden alueelta. Myös Marsista tunnetaan laavaluolia tulivuorialueilta. Kuun ja Marsin pienempi painovoima tekee luolista huomattavasti suurempia kuin Maassa.
Laavaluolat ovat erittäin mielenkiintoisia ihmiskunnalle siksi, että tarjoaisivat turvaisan paikan Kuun mahdolliselle tulevalle asutukselle. Luolan sisällä ei olisi vaaraa mikrometeoroideista eikä Auringon säteilypurkauksista. Luolia voitaisiin myös paineistaa asuinkäyttöön.
Lisää Kuun luolista ja muista erikoisista pinnanmuodoista Tähdet ja avaruus -lehdessä 6/2010
Aiheesta Nasan sivuilla (englanniksi)
Liity jäseneksi, saat Tähdet ja avaruus -lehden jäsenetuna
Liity jäseneksi
