Uutiset

Tuoreimpia uutisia

Uutiskategoriat

Uutisarkisto

Uusimmat havainnot

Keskustelu

Tähdet ja avaruus -lehti

Humalistonkatu 1
00250 Helsinki

Tähtitieteellinen yhdistys URSA
Tulosta sivu

Kadonnut kuu voisi selittää Uranuksen kääntymisen

05.12.2009Sakari Nummila
Muinoin Uranusta kiertänyt massiivinen kuu voisi selittää planeetan oudon asennon. Kuva Nasa / ESA / M. Showalter / SETI Institute

Yksi Uranuksen erikoisimmista piirteistä on planeetan akselin noin 90 asteen kallistuma, minkä takia Uranus näyttää kyljelleen kaatuneelta. Perinteisesti asia on selitetty planeettaan aikoinaan törmänneellä suurella kappaleella.

Hiljattain julkaistun tutkimuksen mukaan selitys saattaisi kuitenkin löytyä suuresta Uranusta kiertäneestä kuusta. Kuu olisi ensin voimistanut planeetan akselin heilumista ja lopulta kääntänyt sen kallelleen. Aikaa tähän olisi kulunut noin kaksi miljoonaa vuotta.

Teorian vaatimaa riittävän suurta kuuta ei silti tunneta. Planeettojen kuitenkin tiedetään aikoinaan liikkuneen melkoisesti aurinkokunnassa. Esimerkiksi Uranus ja Neptunus ovat saattaneet jopa vaihtaa paikkoja keskenään. Planeettojen lähiohitus olisi hyvinkin voinut heittää useita kuita joko törmäämään jättiläisplaneettoihin tai Aurinkoon.

Aiheesta julkaistu tutkimus (englanniksi)

Avainsanat: Uranus

Uusin lehtiTähdet ja Avaruus kansiTilaa lehti!