Jupiterin suuri punainen pilkku pienenee muttei ohene

Jupiterin ikoninen tunnusmerkki suuri punainen pilkku on jo pitkään kutistunut. Uuden tutkimuksen perusteella tämä jättiläismäinen myrsky ei ole silti pienentynyt syvyyssuunnassa.

Aurinkokuntamme massiivisimmalla planeetalla riehuu valtava myrsky. Tätä suurta punaista pilkkua on havaittu jo yli 350 vuotta, mutta viime vuosina se on yllättäen pienentynyt.

Tuoreen tutkimuksen mukaan kutistumista ei kuitenkaan ole tapahtunut joka suunnassa. Myrskyn korkeus on nimittäin todennäköisesti pysynyt suunnilleen samana viimeisen neljän vuosikymmenen aikana.

Ranskalaiset tutkijat tarkastelivat Jupiterin kookkaiden myrskyjen dynamiikkaa usealla eri tavalla.

Numeeristen simulaatioiden lisäksi he tekivät kokeita esimerkiksi nestetankin avulla. Näin tutkijat pystyivät tekemään ennusteita siitä, miten yksittäiset myrskyt kehittyvät ajan myötä.

"Etenkin suuren punaisen pilkun kohdalla ennustamamme vaakasuora leveys vastaa hyvin mittauksia vuoden 1979 Voyager missiosta asti", tutkijat kirjoittivat eilen Nature Physics -lehdessä julkaistussa tutkimuspaperissaan.

Koska leveysarvio osuu oikeaan pitkältä ajalta, tutkijat uskovat arvionsa myrskyn korkeudesta olevan vähintäänkin oikean suuntainen.

Nyt julkaistun ennusteen mukaan suurella punaisella pilkulla on korkeutta noin 170 kilometriä. Se ei ole suuremmin muuttunut Voyager-luotaimien ohilentojen jälkeen.

Aiheesta lisää Space.com (englanniksi)