Jupiterin kaasukehän vesi tuli komeetan mukana

Tutkijat ovat löytäneet todisteita siitä, että melkein kaikki vesi Jupiterin stratosfäärissä on peräisin Shoemaker-Levy 9 -komeetasta. Se törmäsi planeettaan vuonna 1994.

Jättiläisplaneettojen kaasukehien ylimmistä osista löytyvän veden alkuperästä on väitelty liki kaksi vuosikymmentä. Veden esiintyminen on hämmentävää, sillä sen on täytynyt tulla jostain planeetan ulkopuolelta. Vedelle onkin esitetty useita vaihtoehtoisia lähteitä jäisistä renkaista ja kiertolaisista planeettojenvälisiin pölyhiukkasiin ja komeetan iskuihin.

Nyt julkaistut löydöt perustuvat Herschel-satelliitin havaintoihin. Tulokset paljastavat, että Jupiterin eteläiseltä puoliskolta löytyy enemmän vettä kuin pohjoisesta. Juuri samalle alueelle myös Shoemaker-Levy-komeetta törmäsi.

“Epäsymmeria kahden pallonpuoliskon välillä viittaa siihen, että vesi ilmaantui yhden tapahtuman yhteydessä, jolloin jäiset renkaat ja kuut mahdollisina veden lähteinä voidaan sulkea pois”, kertoo  tutkimuksen johtaja Thibault Cavalié Bordeauxin astrofysiikan laboratoriosta. ”Paikalliset vesilähteet olisivat aiheuttaneet suurempaa keskittymistä joko navoille tai ekvaattorille, mutta ne eivät olisi aiheuttaneet pohjois-etelä-epäsymmetriaa.”

Aiheesta lisää JPL (englanniksi)