Hubble nappasi kuvan Jupiterista - yötaivaalla kohta Kuun vieressä

Hubble-avaruusteleskooppi on ottanut uuden huipputarkan kuvan Jupiterista, joka on nyt myös lähimmillään Maata. Lähipäivinä täysikuu ja Jupiter kohtaavat toisensa maapallolta nähtynä.  

Huhtikuun 3. päivänä otetussa kuvassa erottuu Suuri punainen pilkku sekä lukuisia muita erivärisiä myrskyjä planeetan pinnalla. Mielenkiintoisia ovat myös turbulenssipyörteet, joissa eriväriset pilvikerrokset sekoittuvat.

Kuvan värit vastaavat paljain silmin näkyviä, mutta niiden intensiteettiä on hieman korostettu.

Punainen pilkku on hieman kutistunut viimeisen 100 vuoden aikana ja muuttunut entistä pyöreämmäksi.

Jupiterin kiertoradalla oleva Juno-luotain ottaa sekin jatkuvasti kuvia kaasuplaneetasta. Uusimpia niistä voi tutkia Nasan kuvagalleriasta. Tutkimuksissa Hubblen ottamaa kuvaa hyödynnetään yhdessä luotaimen havaintojen.

Parhaillaan on erityisen hyvä aika havaita Jupiteria, koska se on tällä viikolla maapallolta katsoen oppositiossa eli vastakkaisella puolella taivasta kuin Aurinko.

Jupiter on nyt myös lähimmillään Maata. Jupiterin neljä suurta kuuta erottaa jo kiikareilla, mutta planeetan yksityiskohtien tutkimiseen tarvitsee kaukoputkea.

Lähipäivinä täysikuu on hyvin lähellä Jupiteria. Maanantain ja tiistain välisenä yönä Jupiter on vain asteen päässä Kuun reunasta, mikä tekee siitä kauniin kuvauskohteen maisematähtikuvalle. Kuvia Jupiterin ja Kuun kohtaamisesta otetaan vastaan Ursan Taivaanvahdissa

Yötaivaan kohteiden sijainteja voi tarkastella Ursan tähtikartasta.

Jättiläisplaneetta Jupiter päihittää massallaan peräti 2,5-kertaisesti kaikkien muiden aurinkokunnan planeettojen yhteismassan. Läpimitaltaan se on 11 kertaa suurempi kuin maapallo. 

Aiheesta lisää Hubblesite.org (englanniksi)