Europa-kuun sulasta vedestä saatiin lisätodisteita

Jupiterin Europa-kuun jäisen pinnan alla olevasta sulasta vedestä on saatu lisää todisteita. Galileo-luotaimen vanhaan mittausdataan perustuva uusi tutkimus julkaistiin tuoreessa Nature-lehdessä.

Austinissa sijaitsevan Teksasin yliopiston tutkijaryhmä on tulkinnut Europan pinnalta havaittujen pyöreiden alueiden alla olevan järviä, jotka ovat paksumman valtamerta peittävän jääkerroksen sisällä. Mallien mukaan järvetkin ovat useita kilometrejä jääpinnan alla.

"Tiedeyhteisö on aiemmin pitänyt jääkerroksen paksuutta huonona asiana elämän esiintymiselle", toteaa tutkimusta johtanut Britney Schmidt Teksasin yliopistosta. "Siitä seuraisi, että pinnan ja valtameren välillä ei olisi yhteyttä."

"Nyt näemme todisteita, että paksu jääkerros voi sekoittua ja saimme myös uusia todisteita jättimäisistä matalista järvistä. Ne nostavat todennäköisyyttä elämän mahdollisuuksille."

Teksasin yliopiston sivuilla on nähtävissä animaatio, joka selittää muodostettua järven mallia.

Hieman Maan Kuuta pienemmän Jupiterin Europa-kuun pinnanalaista valtamerta pidetään ennestäänkin lähes varmana. Sen arvioidaan sisältävän enemmän sulaa vettä kuin Maan valtameret yhteensä. Pintajään paksuudeksi arvioidaan kymmeniä kilometrejä, mikä tekisi valtameren tutkimisen hyvin hankalaksi luotaimilla.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)