Cassini kuvasi Mimas-kuun ja sen suuren kraatterin

Nasa on julkaissut Cassini-luotaimen ottaman uuden kuvan Saturnuksen Mimas-kuusta. Kuvassa erottuu kuun kokoon verrattuna poikkeuksellisen suuri kraatteri.

Mimas on keskihalkaisijaltaan 396 kilometriä. Herschel-törmäyskraatterin läpimitta on 139 kilometriä. Varjot paljastavat dramaattisesti kraatterin keskellä kohoavan vuoren, jonka huippu nousee kuutisen kilometriä ympäröivää kraatterinpohjaa korkeammalle.

Kraatterin synnyttänyt törmäys oli niin suuri, että se melkein hajotti Mimaksen kappaleiksi. Kraatteria vastakkaiselta puolelta kuuta on löydetty halkeamia, jotka todennäköisesti syntyivät törmäyksessä. Kraatterin iäksi on arvioitu 4,1 miljardia vuotta, eli se syntyi aurinkokunnan alkuaikoina.

Mimaksen keskimääräinen tiheys on vain 1,15-kertainen veteen verrattuna, joten sen päätellään koostuvan suurimmaksi osaksi vesijäästä ja osittain kivestä. Sisällä saattaa Cassinin viime vuosina julkaistujen mittausten perusteella olla joko sula meri tai pitkulainen kiviydin.

Ulkonäkönsä vuoksi Mimasta on usein verrattu Tähtien sota -scifielokuvien Kuolemantähteen. Ensimmäinen elokuvista ilmestyi kolme vuotta ennen kuin Voyager 1 -luotain otti ensimmäiset tarkat kuvat, joissa kraatteri erottuu.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)