Tähdet ja avaruus -lehden uutiset

Tuoreimpia uutisia

Uutiskategoriat

Uutisarkisto

Uusimmat havainnot

Keskustelu

Tähdet ja avaruus -lehti

Humalistonkatu 1
00250 Helsinki

Tähtitieteellinen yhdistys URSA

Aurinkokunnassa oli aikoinaan viisi kaasujättiläistä

27.09.2011Sakari Nummila
Taiteilijan näkemys varhaisesta aurinkokunnasta. Kuva Nasa

Aurinkokunnassa saattoi aikoinaan olla viisi suurta kaasuplaneettaa nykyisen neljän sijaan. Uusien tietokonesimulaatioiden mukaan ylimääräinen kaasujättiläinen olisi lentänyt tähtienväliseen avaruuteen noin 4 miljardia vuotta sitten. Tulos julkaistaan Astrophysical Journal Letters -lehdessä.

Tutkijat ovat jo vuosikymmenien ajan yrittäneet selvittää miten aurinkokuntamme on alkujaan muodostunut. Planeettojen uskotaan sijainneen aikoinaan paljon tiiviimmin ja vasta myöhemmin siirtyneen nykyisille paikoilleen. Etenkään Uranuksen ja Neptunuksen ei ajatella syntyneen nykyisillä radoillaan.

Southwest Research -instituutissa työskentelevä David Nesvorny teki 6 000 erilaista simulaatiota joko viiden tai neljän kaasuplaneetan alkuaurinkokunnasta.

Neljän kaasuplaneetan simulaatioissa vain 10 prosentissa kaikki planeetat säilyivät. Viidellä kaasuplaneetalla jopa puolessa tapauksista ylimääräinen planeetta tuli heitetyksi ulos ja lopputulos muistutti hyvin paljon nykyistä aurinkokuntaamme.

Simulaatio antoi parhaimman tuloksen silloin, kun viides kaasuplaneetta muodostui Saturnuksen ja Jupiterin väliin. (Aiheesta lisää Tähdet ja avaruus -lehdessä 8/2011 tai 1/2012)

Aiheesta julkaistu tutkimus (englanniksi)

Avainsanat: Varhainen aurinkokunta

Uusin lehtiTähdet ja Avaruus kansiTilaa lehti!