Tähdet ja avaruus -lehden uutiset

Tuoreimpia uutisia

Uutiskategoriat

Uutisarkisto

Uusimmat havainnot

Keskustelu

Tähdet ja avaruus -lehti

Humalistonkatu 1
00250 Helsinki

Tähtitieteellinen yhdistys URSA

Aurinkokunnan suurin tunnettu kraatteri löytyi

26.06.2008Mikko Suominen
Marsin koko pohjoisosa on kuvassa tummalla näkyvän alangon peittämä. Nyt alanko on varmistumassa törmäysmuodostelmaksi, jonka on aiheuttanut noin 1900 kilometrin kokoinen kappale aurinkokunnan alkuaikoina. Marsin pohjoisnapa jäätikköineen on kuvan keskellä. Kuva Celestia

Nasan marsluotaimet ovat löytäneet todisteita siitä, että koko Marsin pohjoinen alanko on jättiläismäisen törmäyksen synnyttämä. Kyseessä on suurin tunnettu törmäysjälki aurinkokunnassamme.

"Emme ole vielä todistaneet jättiläistörmäyksen hypoteesia varmaksi", selostaa Jeffrey Andrews-Hanna MIT:stä. "Uskoakseni olemme kuitenkin kääntäneet yleisen mielipiteen."

Törmäyksen on täytynyt tapahtua vähintään 3,9 miljardia vuotta sitten, ennen Marsin jättiläiskokoisten tulivuorten syntymää. Nasa vertasi painovoimahavaintoja korkeuskarttoihin ja rakensi kartan alueen alkuperäisestä muodosta. Näin paljastui, että alanko on syntynyt lähes Pluton kokoisen kohteen törmättyä Marsiin.

Tutkimus julkaistaan Naturessa tällä viikolla. Aiheesta lisää seuraavassa Tähdet ja avaruus -lehdessä.

Lue lisää Nasan sivuilta (englanniksi)

Avainsanat: Mars, Jeffrey Andrews-Hanna

Uusin lehtiTähdet ja Avaruus kansiTilaa lehti!