Uudenlainen mikrobi laajentaa käsitystä elämän rajoista

[Päivitys kello 21.45. Ylen mukaan venäläistutkijat ovat myöntäneet poikkeuksellisten havaintojen johtuneen näytteiden saastumisesta ja että maailmalla levinnyt uutinen uudenlaisen elämän löytymisestä olisi väärä.]

Venäläiset tutkijat kertovat löytäneensä poikkeuksellisen mikrobin Etelämantereen Vostok-järvestä, joka on ollut miljoonia vuosia eristyksissä jään alla.

Alustavien tulosten perusteella mikrobin DNA:n yhteensopivuus muiden tunnetujen eliöiden kanssa on 86 prosenttia. Yritykset sijoittaa uusi mikrobi niin sanottuun elämänpuuhun eivät ole vielä onnistuneet.

"Järven olosuhteet ovat vihamieliset kaikelle tuntemallemme elämälle. Nyt tästä ympäristöstä löytyykin mikrobi, joka ei näytä olevan läheistä sukua millekään aiemmin tutkitulle mikrobille", iloitsee uutisesta astrobiologi Harry Lehto Turun yliopistosta.

"Jos kyseessä on uudentyyppinen eliö, se voi muodostaa uuden päähaaran aitotumallisten, bakteerien ja arkkibakteerien rinnalle. Se voi olla myös poikkeava eliö, esimerkiksi arkkien ja bakteerien välimuoto tai mikrobi, joka on käynyt läpi voimakasta evoluutiota viimeisten 20 miljoonan vuoden aikana järven ollessa eristyksissä yläpuolisesta maailmasta."

Mikrobin elinympäristö ei ole kehuttava. Neljän kilometrin jääkerroksen ja 400-kertaisen ilmanpaineen alla olevan valottoman järven lämpötila on -3 celsiusastetta. Veteen on liuennut paljon happea, noin 50 kertaa enemmän kuin tavalliseen juomaveteen. Samanlaiset olosuhteet saattavat löytyä esimerkiksi Europa-kuun jääkerroksen alta tai Marsin pinnan alta pohjavesialueilla.

Aiheesta lisää Yle