Usean tähden aurinkokunnissa kasvit saattavat olla väriltään harmaita

Jos taivasta valaisee kaksi tai kolme aurinkoa, planeetan kasvit voisivat olla vihreän sijaan joko harmaita tai mustia.

Tähän tulokseen päätyi vierasta biologiaa pohtiva Jack O’Malley-James St. Andrewsin yliopistosta. O’Malley-James esittelee tutkimustaan tänään Royal Astronomical Societyn kokouksessa Llandudnossa Pohjois-Walesissa.

“Jos planeetta on kahden tai useamman tähden järjestelmässä, yhteyttämiselle saattaisi olla useampia energianlähteitä. Tähden lämpötila määrää sen värin ja siksi myös fotosynteesin käyttämän valon aallonpituuden", O’Malley-James väittää. "Tähdistä tulevan valon väristä riippuen kasvit saattavat kehittyä hyvin eri tavalla."

Tutkijoiden mukaan kasvit voisivat tavallisen valon lisäksi käyttää yhteyttämiseen infrapunavaloa tai ultraviolettisäteilyä. Planeetan yhteyttävät eliöt saattaisivat myös kehittyä maapallon serkkujaan liikkuvaisemmiksi voidakseen suojautua vaarallisen suurilta säteilymääriltä, joita vapautuu tähtien purkauksissa. (Aiheesta lisää Tähdet ja avaruus -lehdessä no 4 tai 5/2011)