Nasa suunnittelee kasvien viljelyä Kuussa vuonna 2015

Nasa saattaa kokeilla kasvien kasvattamista Kuun pinnalla mahdollisesti jo vuonna 2015. Matkaan lähtisi basillikan, nauriin ja lituruohon siemeniä.

Ensimmäinen koe olisi erittäin pienimuotoinen, sillä se kestäisi vain 5-10 päivää. Tutkijoiden mukaan koe auttaisi ymmärtämään paremmin kasvien toimintoja sekä elämän selviytymismahdollisuuksia Kuussa.

"Voivatko ihmiset elää ja työskennellä Kuussa? Eivät vain vierailla muutamia päiviä, vaan pysyä vuosikymmeniä?" Nasan tutkimussuunnitelmassa kysytään. "Ensimmäinen askel kohti pidempää oleskelua on lähettää kasveja. Taimet voivat olla yhtä herkkiä ympäristön olosuhteille kuin ihmiset, joskus jopa herkempiä. Niissä on perintöainesta, joka voi vahingoittua säteilystä kuten ihmisilläkin. Ne voivat testata Kuun ympäristöä toimien 'kanarianlintuina hiilikaivoksessa'."

Poikkeuksellista ehdotuksessa on myös se, miten itse matka suoritettaisiin. Kahvipurkin kokoiselle ja kilon painoiselle kasvatuskammiolle ostettaisiin kyyti Kuuhun Googlen Lunar X -kisaan osallistuvilta luotaimilta. Kilpailun tavoitteena on lähettää yksityisin varoin robottikulkija kiertolaisemme pinnalle.

Aiheesta lisää Phys.org (englanniksi)