Kaupunkien valot voisivat paljastaa vieraan sivilisaation

Vieraat sivilisaatiot saattavat paljastaa itsensä valaisemalla kaupunkinsa. Tähän tulokseen päädyttiin hiljattain julkaistussa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa.

Hubble-avaruusteleskooppi kykenee huomaamaan Tokion kokoisen kaupungin aurinkokunnan laidalta, mutta tulevaisuuden teleskoopeilla voitaisiin havaita jopa vieraita tähtiä kiertävien planeettojen valaistus. Tutkijoiden mukaan on myös loogista olettaa, että avaruuden muut sivilisaatiot sytyttävät keinovalot valaistakseen ympäristöään pimeän aikaan.

Pitkään ajateltiin, että maapallo saattaisi paljastua muille esimerkiksi radio- ja televisiolähetysten kautta. Viimeistään valokuitujen yleistymisen myötä on kuitenkin käynyt selväksi, että tämän tyyppinen sähkömagneettisen säteilyn lähettäminen avaruuteen voi olla vain lyhyt hetki sivilisaation elinkaaressa. Keinotekoisten valojen havaitseminen saattaakin olla yksi parhaimmista tavoista havaita vieraan sivilisaation olemassaolo.

"Vieraiden kaupunkien etsiminen on ehkä kaukaa haettua, mutta se ei tarvitsisi ylimääräisiä resursseja. Ja onnistuessaan se muuttaisi käsitystämme paikastamme universumissa", toteaa tutkimuksen toinen kirjoittaja Abraham Loeb (aiheesta lisää Tähdet ja avaruus -lehdessä 1 tai 2/2012).

Aiheesta julkaistu tutkimus (englanniksi)