Ihmiskunta suhtautuisi positiivisesti avaruudesta löytyvään elämään

Jos maapallon ulkopuolelta löytyisi elämää, ihmiskunta olisi innoissaan eikä asiasta syntyisi paniikkia. Tähän tulokseen päätyi hiljattain tehty yhdysvaltalainen tutkimus.

Käytännössä niin kauan kuin maapallon on tiedetty olevan vain yksi planeetta muiden joukossa, filosofit ja tutkijat ovat pohtineet Maan ulkopuolisen elämän mahdollisuutta.

Olemme aina myös spekuloineet sitä, millainen vaikutus vieraan elämän löytymisellä olisi yhteiskuntaamme. Varsinaisia tieteellisiä tutkimuksia ihmisten reaktioista on kuitenkin yllättävän vähän.

Arizonan yliopistossa työskentelevä psykologi Michael Varnum kertoo löytäneensä vain yhden aiemman tieteellisen tutkimuksen, jossa ihmisiltä on kysytty miten he reagoisivat vieraan elämän löytymiseen.

Kaiken lisäksi kyseinen tutkimus oli tehty vuosikymmen sitten.

"On todella paljon todennäköisempää, että törmäämme outoihin itiöihin kuin alieneihin", Varnum näkee. Tästä syystä hän halusi teettää uusia tutkimuksia, joissa selvitetään ihmisten reaktioita mikrobitason elämän paljastumiseen.

Varnumin tutkimusten perusteella ihmiset suhtautuvat vieraan elämän löytymiseen enemmän positiivisesti kuin negatiivisesti. Ihmiset myös keskittyvät enemmän mahdollisiin hyötyihin kuin riskeihin.

"Uskon, että on lohduttavaa tietää, ettei elämä ole vahinko joka sattui tapahtumaan vain täällä kerran", Varnum näkee.

"Ehkä sen ansiosta tuntisimme olevamme hieman vähemmän hauraita tai hieman vähemmän yksinäisiä laajassa avaruudessa."

Aiheesta julkaistu tutkimus (englanniksi)