Ilmestymispäivä 7.9.2012

42. vuosikerta - 6/2012

Eläköön Uteliaisuus!
Nasan huikea Curiosity-luotain laskeutui onnistuneesti punaisen planeetan pinnalle. Mikko Suominen raportoi mönkijän tähänastisista vaiheista.

Seitsemän hulluinta avaruusprojektia
Niin valtiot kuin kaupalliset yhtiöt ovat suunnitelleet tekevänsä mitä oudoimpia avaruustempauksia. Onneksi kaikki niistä eivät toteutuneet.

Löytöretki 500-kilometriselle järkäleelle
Dawn-luotain sai valmiiksi vuoden kestäneen tutkimusurakkansa Vestalla, joka on nyt parhaiten tunnettu asteroidi.

Paul Davies kaataa tieteiden raja-aitoja
Englantilainen Paul Davies on tullut kuuluisaksi paitsi huipputason fysiikan tutkimuksesta, myös kosmologiaa ja astrobiologiaa avaavista populaarikirjoistaan.

Vuosikymmenen yöukkoset
Heinäkuun lopussa Ursan myrskybongareita riemastuttivat kahden peräkkäisen yön ukkosjärjestelmät. Esittelyssä kuvasaldo sekä meteorologien ja harrastajien kokemukset havaintoretkiltä.

Vakiopalstat

  • Kysymyksiä & vastauksia
  • Lukijoiden taivaankaari
  • Syvä taivas: Edward E. Barnard
  • Taivaalla: Herkuleen tähtijoukot

Liity jäseneksi, saat Tähdet ja avaruus -lehden jäsenetuna

Liity jäseneksi