Kysy tutkijalta

Tulosta sivu

Oliko alkuräjähdys ainutkertainen vai voiko se toistua?

Tämä on periaatteessa hyvä kysymys, johon kuitenkin sisältyy suuri väärinymmärryksen vaara. Siksi selvyyden vuoksi on syytä todeta, että alkuräjähdys ei ole tietyömailta tuttu pamahdus, joka tapahtuu jossakin yksittäisessä paikassa. Yksinkertaisimman kosmologisen mallin mukaan alkuräjähdys tapahtui kaikkialla avaruudessa samanaikaisesti (myös äärettömässä avaruudessa).

Voi myös sanoa, että avaruus ja aika syntyivät alkuräjähdyksessä, vaikka tämäkin johtaa helposti virheelliseen ajatteluun (esimerkiksi kysymykseen "mitä oli ennen alkuräjähdystä?"). Niinpä täsmällisesti ottaen alkuräjähdys on ainutkertainen piste aika-avaruudessa.

Mutta toisaalta maailmankaikkeudessa voi periaatteessa esiintyä alueita, joissa laajeneminen purskahtaa niin nopeaksi, että avaruuden kudelman kylkeen ikään kuin silmukoituu hiivasienen lailla pullistuma, jota voisi nimittää uudeksi universumiksi. Tällaisia mahdollisuuksia on pohdiskeltu muun muassa inflaatiomallien puitteissa, ja jossakin ei-matemaattisessa mielessä tätä voisi kutsua erilliseksi alkuräjähdykseksi.

Silmukoinnin ei tarvitse tapahtua näkyvän maailmankaikkeuden rajojen ulkopuolella vaan se käy kyllä vaikka Kannelmäen Essolla. Näihin uusiin avaruuksiin ei meillä kuitenkaan olisi pääsyä, joten mahdollisuus on hyvin spekulatiivinen.

Kari Enqvist
Professori
Helsingin yliopiston fysiikan laitos

Lähde: Tähdet ja avaruus -lehti 6/2009

 

Uusin lehtiTähdet ja Avaruus kansiTilaa lehti!