Tietämättömyytemme kosmoksesta ei oikein rohkaise antamaan tarkkoja lukuarvoja! Kaikkein ensiksi on muistettava, että näemme maailmankaikkeudesta vain pienen osan: sen, josta valo on ehtinyt meille saakka kulkeutua 13,7 miljardin vuoden aikana. Kuinka pienen? Sitä emme tiedä, mutta varovaisimpienkin arvioiden mukaan näkyvän maailmankaikkeuden ja koko kosmoksemme koon suhde on samaa luokkaa kuin Suomi verrattuna koko maapallon pinta-alaan.

Maanmittarit voivat Suomea kolmiomittauksin kartoittaessaan havaita, että maa ei ole aivan taso, vaan me elämmekin pallon pinnalla. Pinnan kaarevuudesta he voivat laskea, kuinka suuri maapallo on Suomeen verrattuna, vaikka eivät koskaan kävisi maamme rajojen ulkopuolella.

Samaan tapaan kosmologit voivat eri tavoin arvioida avaruuden kaarevuutta näkyvän universumin sisällä. Toistaiseksi ei tarkimmissakaan mittauksissa ole havaittu mitään kaareutumista, joten kosmoksen täytyy olla hyvin suuri neliulotteinen pallo, paljon suurempi kuin se siitä näkemämme osa jota yleensä sanomme maailmankaikkeudeksi. Tai sitten kosmos on todella kirjaimellisesti ääretön, laakea, kuten inflaatioteoriat näyttävät vihjaavan. Silloin kaikkea on myös ääretön määrä, tähtiä, planeettoja ja Tähdet ja avaruus -lehden lukijoita (koska kaikki pakostakin toistuu loputtomasti äärettömässä maailmankaikkeudessa).

Paras veikkaus on, että planeettakuntia on vähän joka tähden ympärillä, eli yhteensä Linnunradassa muutama sata miljardia. Näkyvässä osassa maailmankaikkeutta galakseja on kätevästi suunnilleen yhtä paljon kuin tähtiä Linnunradassa, eli satoja miljardeja.

Tietokonesimulaatiot planeettakuntien synnystä viittaavat siihen, että oma planeettajärjestelmämme ei ole kovin epätyypillinen. Eli näillä nurkilla maailmankaikkeutta on muutaman kertaluvun tarkkuudella yhteensä 10 x 10¹¹ x 10¹¹ = 10²³ planeettaa. Suupalassa suklaata on muuten suunnilleen yhtä monta atomia.

Esko Valtaoja
Professori
Turun yliopiston Tuorlan observatorio

Lähde Tähdet ja avaruus -lehti 3/2008