Kysy tutkijalta

Tulosta sivu

Aiheuttaako ”planeetta Nibiru” maailmanlopun?

Nibiru, joka tunnetaan myös nimellä Planeetta X, aiheutti maailmanlopun jo 15. toukokuuta 2003. Jos tämä mediatapahtuma sattui livahtamaan ohi, niin siitä löytyy onneksi yksityiskohtainen kuvaus kirjassani Avoin tie.

Todellisuudessa Nibiru on täyttä huuhaata, samantasoista faktaa kuin vaikkapa Lemurian kadonnut manner - joka muuten Nibirun vaikutuksesta tulee nousemaan Tyynen valtameren pohjasta. Tai nousi silloin vuonna 2003, näistä maailmanlopuista kun ei aina tahdo saada selkoa ja niiden aikatauluja lisäksi rukataan alituiseen.

Tähtitieteen kannalta katsottuna on tietysti mahdollista, että jossain Kuiperin vyöhykkeellä on sanokaamme maapallon kokoinen vielä tuntematon planeetta. Pienikokoisempiahan sieltä on jo löydettykin, niitä, jotka saivat Pluton menettämään planeetan tittelinsä.

Massiivisen Nibirun kiertoajaksi Auringon ympäri tarjotaan kuitenkin noin 3600 vuotta, ja radan täytyy olla hyvin eksentrinen jos se kerran tulee yhä uudelleen lähelle Maata ja aiheuttaa kaikenlaisia katastrofeja. Tällaisen möhkäleen olemassaolo on mahdotonta, sillä se paljastaisi olemassaolonsa jo pelkästään muiden planeettojen ratoihin aiheuttamiensa häiriöiden kautta.

Nibirulle löytyy kaukainen vastine tieteen maailmasta, Nemesis. Vuonna 1984 kolme tähtitieteilijää ehdotti Nature-lehdessä, että 26 miljoonan vuoden välein maapalloa kohdanneet joukkotuhot olisi aiheuttanut Auringon hypoteettinen seuralainen, jonka lähiohitus aiheuttaisi planeettoihin kohdistuvan komeettapommituksen. Idea alkaa olla täysin unohdettu, koska Nemesiksen olemassaolosta ei ole löydetty ensimmäistäkään todistetta eikä sen ehdotettu rata olisi riittävän vakaa miljoonien vuosien mittakaavassa. Ja kaiken lisäksi joukkotuhot eivät todennäköisesti ole niin säännöllisiä kuin 80-luvulla vielä ajateltiin.

Esko Valtaoja
Professori
Turun yliopiston Tuorlan observatorio

Lähde: Tähdet ja avaruus -lehti 6/2009

 

Uusin lehtiTähdet ja Avaruus kansiTilaa lehti!