Titan-kuulta löytyi globaali "merenpinnan taso"

Saturnuksen Titan-kuun suurten järvien pinnat ovat pitkälti samassa tasossa. Tulos selvisi, kun kuun tutkamittauksista koostettiin uusi korkeuskartasto. 

Tutkimus pohjautuu Saturnuksen järjestelmässä pitkään vaeltaneen Cassini-luotaimen tutkan aineistoon.  

"Mittaamme 10 Maa-Aurinko-etäisyyden päässä olevia nestepintojen tasoja karkeasti 40 senttimetrin tarkkuudella", vertaa Alex Hayes Cornellin yliopistosta. 

"Pystyimme näkemään, että kahden suurimman järven korkeus vaihteli toisistaan vain 11 metrillä Titanin massakeskipisteeseen verrattuna."

Syynä yllättävään tasaisuuteen uskotaan olevan se, että neste virtaa järvien välillä pinnanalaisia uomia pitkin.

Pienempiä järviä esiintyy muutamia satoja metrejä korkeammallakin, mutta ne ovat huomattavasti kahta suurta järveä, Kraken Marea ja Ligeia Marea vaatimattomampia kooltaan.

Korkeuserot Titanissa eivät ylipäätään ole kovin valtavia. Korkeimmat vuoretkin ovat kartoituksen mukaan vain 700 metriä keskikorkeuden yläpuolella. Tämän on epäilty johtuvan siitä, että syvällä pinnan alla on sulasta vedestä koostuva valtameri.

Piilossa oleva meri voisi selittää pienet korkeuserot, sillä jokin korkeammaksi ja paksummaksi kehittyvä pinnan alue painuisi samalla myös syvemmälle eikä korkeita vuoria voisi syntyä.

Titanin pääosin metaanista koostuvia järviä kutsutaan toisinaan myös meriksi. Suurin niistä, Kraken Mare on pinta-alaltaan Suomea suurempi. Silti kuun kokonaispinta-alasta vain alle prosentti on nesteen peitossa.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)