Nasan mullistava lasertietoliikenneteknologia pääsi testeihin

Avaruustietoliikenteen nopeuteen on näköpiirissä tuntuvaa parannusta. Laseria hyödyntävä LCRD-laitteisto on edennyt testeihin asti Nasan Goddardin avaruuslentokeskuksessa.

Mikäli Marsin kiertoradalla oleva luotain kuvaisi koko planeetan 0,3 metrin resoluutiolla, kestäisi datan lähettäminen maapallolle perinteistä radiolinkkiä käyttäen yhdeksän vuotta.

Lasertietoliikenteellä data siirtyisi arviolta vain yhdeksässä viikossa. Lisäksi luotaimeen tarvittava tietoliikennelaitteisto olisi radiolaitteistoa pienempi ja tarvitsisi vähemmän tehoa.

LCRD eli Laser Communications Relay Demonstration -laitteisto on ollut valmisteilla jo pitkään, mutta nyt aloitetut testit kertovat laitteiston konkreettisesta etenemisestä.

Meneillään olevissa testeissä laitteisto altistetaan laukaisua vastaavalle 150 desibelin tärinälle sekä avaruuden tyhjiölle ja lämpö-olosuhteille.

Laitteisto on tarkoitus lennättää ISS:lle avaruuskokeita varten 2019. Sen maa-asemat sijaitsevat Havaijilla sekä Kaliforniassa.

Tämän jälkeen seuraavat askeleet ovat avaruusasemalle sijoitettava rutiinikäyttöön tarkoitettu ILLUMA-T-terminaali sekä Nasan Orion-alukseen sijoitettava O2O-terminaali. Astronauteille halutaan tarjota mahdollisuus lähettää korkealaatuista videota ja käydä videokonferensseja Nasan kanssa.

Aiemmin on avaruusolosuhteissa tehty useita onnistuneita optisen tietoliikenteen kokeita esimerkiksi ESAn Artemis-satelliitilla. Ne eivät kuitenkaan ole vielä johtaneet todelliseen vaihtoehtoon radiotietoliikenteelle. Nasa vaikuttaa nyt omistautuneen asialle ja tähtäävän uuden teknologian käyttöönottoon.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)