Lapin raju tulipallo sammui Inarijärven suunnalla

Pohjois-Suomen taivaalla lensi torstaina kello 18.40 poikkeuksellisen kirkas tulipallo. Putoamiseen liittyi ukkosta muistuttava jylinä, pamauksia ja ikkunoiden tärinää. 

Täysikuuta kirkkaampi valoilmiö oli hätkähdyttävää nähtävää paitsi pohjoisimmassa Suomessa myös Norjan puolella.   

Ursan Taivaanvahti-havaintojärjestelmään oli kello 22 mennessä tullut noin 20 havaintoa tulipallosta, suurin osa niistä Lapin alueelta.

"Ikkunoissa välkkyi erittäin kirkas sininen valo noin 5 sekunnin ajan", kuvailee havaitsija Nellimistä.

"Noin 5 minuutin päästä kuului erittäin kova räjähdysmäinen pamaus, jonka jälkeen hiipuvaa lepattavaa jylinää 1-2 minuutin ajan."

Toistaiseksi parhaan kuvan ilmiöstä on julkaissut Panu Lahtinen Ursan tulipallotyöryhmästä. Hänen etäkäytettävä koko taivaan meteorikameransa Ivalossa taltioi tulipallon epätavalliselta aitiopaikalta - lähes suoraan kohteen alapuolelta.

Lahtisen kamerahavainnossa valoilmiö oli näkyvissä ainakin 8 sekunnin ajan, mikä on varsin pitkä aika tulipallolle. Havaintojen alustavan analyysin mukaan tulipallo lensi koillisen suuntaan.

"Ensimmäisen tiedon tästä sain kun Ivalossa asuva isäni soitti, että ukkostaakohan, kun välähti pari kertaa ja noin minuutin päästä ensin pamahti ja sitten kuului tasaisempaa jyrinää", Lahtinen kertoo raportissaan Taivaanvahdissa. "Toivottavasti joku löytäisi meteoriitteja ja toimittaisi tutkittavaksi."

Ilmakehään osuneen aurinkokunnan kappaleen nopeus oli suhteellisen pieni. Tämä lisää todennäköisyyttä siihen, että tulipallosta selvisi meteoriitteja maanpinnalle asti. 

Alustavan analyysin perusteella putoamisalue on lähellä Inarijärveä. Arvio tulee tarkentumaan mallinnuksen edetessä. 

Raportoi oma havaintosi ilmiöstä Taivaanvahtiin

Päivitys klo 17.11. klo 17.12. Mallinnuksissa putoamisalue on Inarinjärven tuntumassa.