Maapallon läheltä löydetty antimateria on yhä vailla selitystä

Maapallon läheltä löytyneiden positronien alkuperästä on saatu uutta tietoa. Havainnot vahvistavat teoriaa, jonka mukaan pimeällä aineella on saattanut olla sormensa pelissä.

Vuonna 2008 tutkijat löysivät maapallon ilmakehän yläpuolelta oletettua enemmän positroneja. Nämä pienet hiukkaset ovat elektronien antihiukkasia. Löydön alusta asti antimaterian lähteestä on kiistelty.

Ehkä yksinkertaisin selitys on ollut se, että antihiukkaset ovat saapuneet suhteellisen läheisestä pulsarista. Nämä tiiviit neutronitähdet pyörivät huiman nopeasti itsensä ympäri ja heittävät samalla avaruuteen elektroneja, positroneja sekä muita hiukkasia.

Nyt HAWC-observatorio on tehnyt ensimmäiset yksityiskohtaiset mittaukset kahdesta pulsarista, joiden on ajateltu tuottaneen havaitut positronit.

"Nämä uudet mittaukset ovat houkuttelevia, sillä ne ovat voimakkaasti sitä vastaan, että ylimääräiset positronit tulisivat Maahan kahdesta läheisestä pulsarista", toteaa Jordan Goodman Marylandin yliopistosta.

Toisen teorian mukaan positronit liittyvät arvoitukselliseen pimeään aineeseen, josta tiedetään tuskin mitään varmaa.

"Mittauksemme ei päätä kysymystä pimeän aineen hyväksi, mutta jokaisen uuden teorian, joka yrittää selittää [positronien] ylimäärää käyttämällä pulsareita, täytyy ottaa huomioon se mitä olemme havainneet", Goodman näkee.

Aiheesta lisää Marylandin yliopisto (englanniksi)