Kapea rengas tähden ympärillä voi enteillä supermaapalloa

Joitakin nuoria tähtiä saartaa erikoinen kapea ja kirkas pölyrengas. Tuoreen tutkimuksen mukaan ne ovat planeettojen rakennuskappaleiden eli planeetta-alkioiden paikoilleen rajaamia. 

Kapeita materiaalirenkaita on valokuvattu tähtien ympärillä 2-7 kertaa niin kaukana kuin Pluto on Auringosta. Normaalisti nuorten tähtien ympärillä nähdään laajempia renkaita.

"Tavallisesti aines liikkuu sinne sun tänne ennen kuin eksoplaneetan ympäristö tulee puhdistetuksi", luonnehtii Carey Lisse Johns Hopkins -yliopistosta.

Eliminoituaan muut vaihtoehdot Lissen tutkimusryhmän mukaan ainoa selitys kapeille renkaille on, että niiden sisällä kasvavat planeetta-alkiot paimentavat vetovoimallaan pölyn pieneen tilaan.

Renkaiden aines on rakennuspölyä, jota sinkoutuu avaruuteen, kun komeetat törmäävät kasvaviin planeetta-alkioihin.

Erityistä tässä mallissa on, että yhden planeetta-alkion sijaan niitä oletetaan useita. Vasta myöhemmin erilliset alkiot yhtyvät muodostaakseen valmiin planeetan.

"Kyseessä on ajattelutavan muutos", Lisse sanoo. Hän kertoo, että viime aikoina on esitetty teorioita, että Uranus ja Neptunus olisivat muodostuneet juuri tällä tavalla.

Tähän asti havaittujen ohuiden renkaiden paikoille ei kuitenkaan odoteta kasvavan oman aurinkokuntamme tyyppisiä planeettoja, vaan kookkaita supermaapalloja.