Matka vieraaseen planeettakuntaan kestää nopeimmillaan 69 vuotta

Vaikka Sirius ei ole meitä lähinnä sijaitseva vieras planeettakunta, se on uuden tutkimuksen mukaan yllättäen nopeimmin saavutettavissa. Aluksen matka kestäisi lyhimmillään 69 vuotta. 

Viime vuonna julkistettiin yksityinen Starshot-ohjelma, jonka tarkoitus on lähettää aurinkopurjeella matkaava nanoalus lähimpään tähtijärjestelmään Alfa Kentauriin. Matka kestäisi vain noin 20 vuotta.

Ehdotuksessa luotain kuitenkin kiitäisi hetkessä Alfa Kentaurin järjestelmän läpi eikä ehtisi sen tarkemmin tutkia siellä sijaitsevia kiinnostavia kohteita. Jos luotain käyttäisi aurinkopurjettaan myös kiertoradalle jarruttamiseen, matka kestäisi paljon pidempään, ehkä jopa 140 vuotta.

Sirius on 8 valovuoden päässä maapallolta eli kaksi kertaa niin kaukana kuin Alfa Kentaurin järjestelmä.

Sirius on kuitenkin 16 kertaa kirkkaampi, joten sen valo tekisi aurinkopurjeesta tehokkaan jarrun ja siten lyhentäisi matka-aikaa roimasti. Tästä syystä meitä lähin tähti ei siis olekaan nopeimmin saavutettavissa oleva.

“Tarvitsemme erittäin kevyen, vankan, lämpökestävän ja todella heijastavan purjemateriaalin, joka voidaan levittää useiden satojen neliömetrien alueelle", toteaa matka-aikoja laskenut René Heller Max Planck -instituutista.

"Jos saamme sellaisen purjeen toimimaan, silloin ihmiskunta voi todella matkata tähtien välillä", Heller sanoo.

Aiheesta julkaistu tutkimus (englanniksi)