Aurinkokunnan kaukaisilta ääriltä löytyi uusi maailma

Aurinkokunnan reunamilla vaeltaa jäinen kappale, jonka reilun 20 000 vuoden kierros tähtemme ympäri on yksi pisimmistä tunnetuista.

Havainnot kohteesta tehtiin yhdellä Havaijin Mauna Kea -vuorella toimivista kaukoputkista. Löydöstä kertoi Yhdysvaltain tähtitieteelisen seuran tapaamisessa tutkija Michele Bannister. Hänen mukaansa L91-nimen saanut kappale on siinä määrin himmeä, että se oli aivan instrumentin havaintokyvyn rajoilla.

Pienen maailman rata on voimakkasti elliptinen. Sen Aurinkoa lähin piste on 50 kertaa niin kaukana kuin Maa on Auringosta. Tämä vastaa etäisyyttä, jolla Pluto käy ratansa Aurinkoa kaukaisimmassa kohdassa. Pisimmillään etäisyys kasvaa kolmikymmenkertaiseksi. Tällöin yksinäinen vaeltaja hipoo jo aurinkokunnan viimeisenä rajapyykkinä toimivan Oortin komeettapilven sisäreunaa.

L91 ei ole aina sijainnut nyt havaitulla radalla. On paljolti arvailujen varassa, mikä on muuttanut kappaleen rataa. Löydön tehnyt ryhmä hahmotteli vaihtoehdon, jossa kappaleen elliptinen rata olisi ollut alkujaan suurin piirtein symmetrinen Auringon ympärillä, mutta muuttui vähitellen Neptunuksen ja ohikulkevan tähden tai oman galaksimme vaikutuksesta.

Konstantin Batygin, joka ei osallistunut tutkimukseen, suosi puolestaan selitystä, jossa vielä teoreettisena pysyttelevä yhdeksäs planeetta olisi syypää L91:n rataan. Bannisterin ryhmän simulaatioiden mukaan planeetta kuitenkin kallistaisi murikan reitille, joka poikkeaa nyt havaitusta.

Aiheesta lisää Science (englanniksi)