"Voimme helposti kuvitella oletusarvoisiksi valtameret ja mannerliikunnat omalla planeetallamme", selittää Jun Korenaga Yalen yliopistosta. "Kuitenkaan niitä ei olisi ellei maapallon lämpötila olisi ollut tietyssä vaihteluvälissä jo aivan planeettamme historian alusta asti."

Yleisesti elinkelpoisuuden tärkeimpänä kriteerinä on pidetty sitä, että planeetan pinnalla esiintyy nestemäistä vettä.

Tätä on mallinnettu yleensä elämänvyöhykkeenä eli planeetan emotähdestään saaman energian mukaan. Kun tunnetaan tähden ominaisuudet ja planeetan kiertoetäisyys, pystytään laskemaan sen pinnan lämpötila. Planeetan kaasukehällä on toki tähän tasapainolämpötilaan myös oma vaikutuksensa.

Korenagan kehittämän teoreettisen mallin mukaan planeetan sisäinen lämmöntasaus ei ole itsestäänselvyys. Hänen mukaansa maankaltaisilla planeetoilla sopivasti tasaava sisäinen termostaatti on suhteellisen harvinainen.

Koska kiviplaneetat muodostuvat pienempien kappaleiden satunnaisista törmäyksistä, niiden alkulämpötilat voivat olla hyvinkin erilaisia riippuen törmäyshistoriasta. Jotta mahdollisuudet elämän kehittymiselle ja säilymiselle pitkällä aikavälillä olisivat parhaat mahdolliset, täytyy alkulämpötilan ja vaippakerroksen virtausten olla juuri oikeanlaiset.

Aiheesta lisää Yale University (englanniksi)