Planeetta Kepler-62f saattaa olla elämälle sopiva

Simulaatioiden perusteella kaukainen planeetta Kepler-62f voi hyvinkin olla elinkelpoinen.

Planeetta sijaitsee 1 200 valovuoden päässä maapallolta ja se löydettiin vuonna 2013 Kepler-teleskoopilla. Kepler-62f on noin 40 prosenttia maapalloa suurempi ja se kiertää neljän muun planeetan kanssa Aurinkoa pienempää ja viileämpää tähteä.

Kokonsa puolesta Kepler-62f on todennäköisesti muodostunut kivestä ja sen pinnalla saattaa lainehtia meriä. Varsinaiset havainnot eivät kuitenkaan kertoneet mitään esimerkiksi planeetan kaasukehästä tai pinnan lämpötilasta. Siksi tutkijat tekivät useita erilaisia mallinnuksia selvittääkseen, millaisesta kohteesta todennäköisesti on kyse.

"Löysimme useita kaasukehän koostumuksia, jotka mahdollistavat riittävän lämpötilan nestemäisen veden esiintymiselle planeetan pinnalla", toteaa Aomawa Shields Kalifornian yliopistosta. "Tämä tekee siitä vahvan kandidaatin elinkelpoiseksi planeetaksi."

Jotta planeetta voisi olla elinkelpoinen ympäri vuoden, sen kaasukehän pitäisi olla 3–5 kertaa paksumpi kuin maapallolla. Lisäksi kaasukehän pitäisi koostua kokonaan hiilidioksista. Näin suuren hiilidioksidikaasukehän muodostuminen olisi nyt tehdyn tutkimuksen mukaan täysin mahdollista.

Aiheesta lisää UCLA (englanniksi)