Kuu kykenee puhdistamaan ratansa muista kappaleista

[Päivitetty 20.11. klo 10.41] Mikäli Kalifornian yliopiston tutkijan Jean-Luc Margotin mielipide planeetan määritelmästä hyväksyttäisiin, kiertolaisemme Kuu voisi saada jopa planeetan aseman.

Planeetta-sana on ollut kiistakapula pitkään. Vuonna 2006 Kansainvälinen tähtitieteen unioni IAU päätti, mitä kohteita sanalla tarkoitetaan. Määritelmän mukaan kohteen täytyy olla lähes pyöreä ja riittävän massiivinen, jotta se on voinut tyhjentää kiertoratansa ympäristön muista kappaleista. 

Päätöksen myötä esimerkiksi Plutoa ei enää hyväksytty planeettojen joukkoon. Suurin osa astronomeista on hyväksynyt tämän. 

Joidenkin tähtitieteilijöiden mukaan määritelmä on kuitenkin epämääräinen. Lisäksi se toistaiseksi virallisesti ottaen koskee vain oman aurinkokuntamme kappaleita. Kriitikkojen mukaan määritelmän tarkka soveltaminen muiden aurinkokuntien kohteisiin voi vaatia tähtienvälistä matkaa paikan päälle.

Viime viikolla Marylandissä pidetyssä tähtitieteilijöiden kokouksessa Jean-Luc Margot esitteli kehittämäänsä yksinkertaista matemaattista kaavaa, joka kertoo kuinka massiivinen kohteen pitää olla, jotta se sopisi vaatimukseen radan puhdistamisesta.

Kaavan mukaan myös Kuulla on riittävästi massaa ollakseen planeetta. Jos kaksi planeetan massarajan ylittävää kohdetta kiertää toisiaan, Margot itse määrittelisi järjestelmän kaksoisplaneetaksi.

Planeetta-sanan nykymääritelmän mukaan tämä tulkinta ei kuitenkaan ole mahdollinen, koska planeetta ei saa olla toisen planeetan kiertolainen eli kuu. 

"IAU ei ole määritellyt termiä kuu", Margot huomauttaa New Science -lehdelle. "Määritelmä vaikuttaa siihen, mitä voidaan päättää kaksoisplaneetoista verrattuna kuihin."

Ratkaisua esimerkiksi kuun tarkkaan määritelmään ei ole tulossa vähään aikaan, sillä IAU:n seuraava yleiskokous on vuonna 2018 Wienissä. 

Aiheesta julkaistu tutkimus (englanniksi)