Plutossa on vesijäätä ja sininen taivas

Nasa on julkaissut tällä viikolla näkymän Pluton sinisestä kaasukehästä.

Kyseessä on ensimmäinen kaasukehästä saatu värikuva. Yllä olevan näkymän tallensi kääpiöplaneetan heinäkuussa ohittanut New Horizons -luotain. 

Plutoa ympäröivän sumun hiukkaset ovat todennäköisesti harmaita tai punaisia. Ne kuitenkin sirottavat tehokkaasti sinistä valoa. Havaittu väri kertoo paljon sirottavien hiukkasten koosta ja koostumuksesta.

"Maapallolla sirottavat hiukkaset ovat erittäin pieniä typpimolekyylejä. Plutossa ne näyttävät olevan suurempia, mutta silti suhteellisen pieniä, toliineiksi kutsuttuja noen kaltaisia hiukkasia", sanoo Southwest Research -instituutin tutkija Carly Howett.

Tutkijat ovat myös onnistuneet varmistamaan veden olemassaolon Plutossa. Vesi esiintyy kääpiöplaneetan hyisissä olosuhteissa jäänä.

Luultavasti Pluton pinnan alla on lisää vesijäätä, mutta se on peittynyt metaani- ja typpijään alle. Tutkijat yrittävät selvittää, miksi vesijää näkyy vain joillain alueilla.

Vesijään alueelta on löydetty myös punaista ainetta, joka on samaa toliinia minkä uskotaan olevan Pluton kaasukehän sinisen värin takana.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)