Intian ensimmäinen avaruusobservatorio laukaistiin

Intian ensimmäinen tähtitieteeseen keskittyvä satelliitti Astrosat laukaistiin onnistuneesti 28. syyskuuta. Astrosatin tehtävänä on havainnoida taivasta näkyvän valon, ultravioletin ja röntgensäteilyn aallonpituuksilla.

Avaruusobservatorion erikoisuutena on se, että se pystyy tekemään näiden kolmen aallonpituusalueen havaintoja samanaikaisesti, mistä on etua etenkin lyhytkestoisten ilmiöiden havainnoinnissa. Satelliitti on massaltaan 1,65 tonnia ja sen toiminta-ajaksi on suunniteltu 5 vuotta.

Yksittäisten havaintojen tarkkuudessa observatorio ei vedä vertoja ESAn ja Nasan erikoistuneemmille avaruusobservatorioille.

Intian Astrosat on kuitenkin tärkeä avaus, sillä toistaiseksi tiedehavaintoja on julkaistu lähinnä vain Nasan, ESAn ja Jaxan satelliiteilta. Esimerkiksi Venäjä ja Kiina tekevät avaruustiedettä paljon vähemmän eivätkä julkista tuloksiaan kovin ahkerasti. 

Viimeisen vuosikymmenen aikana Intia on nostanut tuntuvasti avaruustoimintaansa. Intian Mars-luotain MOM on ollut Punaisen planeetan kiertoradalla jo lähes vuoden päivät. Lähivuosina odotetaan julistusta Intian miehitetyn avaruusohjelman virallisesta aloittamisesta. Ensimmäistä miehitettyä laukaisua Intialta odotetaan vasta 2020-luvulla.

Lisää Intian avaruusohjelmasta syyskuun Tähdet ja avaruus -lehdessä (6/15).

Aiheesta lisää Tata Institute of Fundamental Research (englanniksi)