Pieni asteroidi ohittanee Maan täpärästi vuonna 2017

Lokakuussa 2017 pieni asteroidi lentää vaarallisen läheltä maapallon ohi.

Tarkkaa ohitusetäisyyttä ei vielä tiedetä ja on jopa mahdollista, että asteroidi osuu maapalloon. Osumistodennäköisyys on tällä hetkellä kuitenkin vähäinen, vain noin yksi miljoonasta.

Asteroidin koko on arvioiden mukaan 12-40 metriä. Näin ollen törmäyksen aiheuttamat tuhot voisivat olla joko samaa luokkaa tai suuremmat kuin vuonna 2013 Venäjällä.

Helmikuussa 2013 noin 17-metrinen asteroidi osui maapalloon. Sen synnyttämä paineaalto vahingoitti yli 7 000 rakennusta Venäjän Tseljabinskin kaupungin suunnalla ja johti 1 500 ihmisen haavoittumiseen.

"Tämä on jotain mitä kannattaa seurata", kommentoi tulevaa ohitusta Teksasin yliopistossa työskentelevä Judit Györgyey-Ries.

Vaikka asteroidi mitä todennäköisemmin menee tällä kertaa ohi, se käy usein maapallon tuntumassa. Edellisen kerran sama asteroidi lensi planeettamme lähettyviltä vuonna 2012. Vuoden 2017 ohituksesta voi tulla erityisen täpärä.

Tällä hetkellä tiedetään noin 1 600 potentiaalisesti vaarallista asteroidia. Yksikään näistä ei ole törmäyskurssilla planeettamme kanssa. Entuudestaan tuntemattomia asteroideja löytyy kuitenkin jatkuvasti lisää.

Aiheesta lisää Space daily (englanniksi)