Galaksien asento mukailee maailmankaikkeuden rakennetta

Eurooppalaiset tutkijat ovat paljastaneet galaksien suuntautuvan yllättävällä tavalla.

Kvasaarien eli erittäin kirkkaiden galaksien pyörimisakselit näyttävät olevan yhdensuuntaisia toistensa ja maailmankaikkeuden rakenteiden kanssa. Havainnot tehtiin VLT–teleskoopilla.

”Ensimmäinen huomaamamme outo asia oli, että jotkut kvasaarien pyörimisakseleista olivat samansuuntaisia – huolimatta niiden välisestä miljardien valovuosien etäisyydestä”, kertoo Damien Hutsemékers Liègen yliopistosta Belgiasta.

Kvasaarien suihkut saavat alkunsa näiden galaksien keskustassa sijaitsevan mustan aukon lähistöltä, ja etenevät aukon pyörimisakselia pitkin miljoonien valovuosien päähän avaruuteen. Mustan aukon asennon, ja siten pyörimisakselin suunnan, on ajateltu olevan sattumanvarainen.

Nyt suunta näyttää kuitenkin olevan riippuvainen paikallisesta suuren mittakaavan rakenteesta.

Galaksiryhmät muodostavat pitkiä rihmoja. Jos kvasaari sijaitsee tällaisessa rihmassa, sen pyörimisakseli on rihman suuntainen. Todennäköisyys, että suuntautuneisuus esiintyy tuloksissa sattumalta, on vähemmän kuin yksi prosenttia.

”Yhdensuuntaisuudet saattavat tarkoittaa, että nykyisistä kosmologisista malleista puuttuu jotakin”, summaa tutkimusryhmän jäsen Dominique Sluse Liègen yliopistosta.

Aiheesta lisää ESO (englanniksi)