Historiallista - lähitähden ympäriltä löytyi 493 komeettaa

Ranskalaiset tutkijat ovat onnistuneet havaitsemaan jopa 493 yksittäistä komeettaa, jotka kaikki kiertävät Beta Pictoris -tähteä.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun vieraan tähden komeettaparvia on onnistuttu tutkimaan näin tarkasti.

Poikkeukselliset havainnot tehtiin Chilessä sijaitsevalla ESOn La Sillan observatorion HARPS-instrumentilla ja analyysin tulokset julkaistiin tänään ilmestyneessä Nature-lehdessä.

Mittausten huikean tarkkuuden ansiosta tutkijat onnistuivat jopa jakamaan pyrstötähdet kahteen erilliseen ryhmään: vanhoihin komeettoihin, jotka ovat tehneet useampia ohituksia tähden läheltä eivätkä siksi ole enää kovin aktiivisia, sekä nuorempiin pyrstötähtiin, jotka ovat luultavasti muodostuneet hiljattain tapahtuneessa suuremman kappaleen hajoamisessa.

Vanhat komeetat ovat useilla eri kiertoradoilla. Järjestelmään kuuluva jättiläisplaneetta näyttää kuitenkin hallitsevan näiden komeettojen ratoja. Nuoremmat ja aktiivisemmat pyrstötähdet sen sijaan ovat kaikki lähes identtisellä radalla. Tämä viittaa siihen, että ne ovat saattaneet kaikki muodostua yhden tai kahden isomman kappaleen hajottua palasiksi.

Beta Pictoris on nuori tähti, joka sijaitsee noin 63 valovuoden päässä Auringosta. Se on vain 20 miljoonan vuoden ikäinen ja sitä ympäröi suuri materiakiekko.

Uutta kaasua ja pölyä syntyy jatkuvasti Beta Pictoriksen ympärillä, kun komeetat höyrystyvät ja asteroidit törmäilevät toisiinsa (aiheesta lisää Tähdet ja avaruus -lehdessä 8/2014 tai 1/2015).