Oppikirjat uusiksi - Kuussa oli tulivuoritoimintaa vain 50-100 miljoonaa vuotta sitten

Nasan Lunar Reconnaissance Orbiter -luotain (LRO) on paljastanut vahvoja todisteita Kuun tuoreesta tulivuoritoiminnasta. Tutkimus ilmestyi arvovaltaisessa Nature Geoscience -julkaisussa.

Hämmästyttävästi jotkut kivikerrostumat vaikuttavat olevan vain 50-100 miljoonaa vuotta vanhoja.

Verrattuna Kuun ja Maan noin 4,5 miljardin vuoden ikään tulivuoritoimintaa esiintyi aivan lähihistoriassa. Tämä on iso muutos kuvaamme kiertolaisestamme.

"Löytö on sen luokan tiedettä, että geologit joutuvat kirjaimellisesti kirjoittamaan oppikirjat Kuusta uusiksi", arvioi LRO-luotaimen parissa työskentelevä John Keller Nasan Goddardin avaruuslentokeskuksesta.

LRO:n tutkimat todistealueet ovat noin puolen kilometrin kokoisia eli liian pieniä havainnoitaviksi Maasta käsin. Aiemmin tuoreilta vaikuttavia kivimuodostelmia on löytynyt vain paikoittain, mutta uusien todisteiden valossa tulivuoritoimintaa vaikuttaa olleen ympäri Kuuta, joskin se on ollut pienimuotoista myös Kuun kosmisessa lähihistoriassa.

Kuun ytimen tila on yksi suurimmista avoimista kiertolaiseemme liittyvistä kysymyksistä. Kuusta on toisinaan havaittu ilmiöitä, jotka saattaisivat olla sen sisuksista purkautuvien kaasujen aiheuttamia. Joidenkin tutkijoiden mukaan Kuun ydin on taas täysin jähmettynyt.

Jos todisteet pitävät paikkansa ja Kuun pinnalle purkautui laavaa vain 50 miljoonaa vuotta sitten, tuntuisi perustelemattomalta olettaa, ettei purkauksia voisi enää tapahtua. On siis mahdollisuuksien rajoissa, että tulivuoritoimintaa voisi uudelleen esiintyä.

Tulivuoritoiminnan alueita pidetään nyt entistäkin mielenkiintoisimpina kohteina niin tulevaisuuden robottilaskeutujille kuin myös miehitetyille lennoille. (Aiheesta lisää Tähdet ja avaruus -lehdessä no 8/2014 tai 1/2015)