Kansainväliseen avaruusasemaan lisätään puhallettava moduuli

Kansainväliseen avaruusasemaan tullaan ensi vuoden aikana liittämään uusi moduuli, joka puhalletaan vasta avaruudessa täyteen mittaansa. Bigelow Expandable Activity Modulen eli BEAMin rakentamisesta vastaa yhdysvaltalainen Bigelow Aerospace -yhtiö.

“BEAM on yksi pieni askel Bigelow Aerospace -yhtiölle”, Bigelowin edustaja Michael Gold kertoi Universe Today -julkaisulle. “Mutta se on myös valtava askel yksityiselle sektorille avaruudessa, sillä BEAM tulee olemaan ensimmäinen yksityisesti omistettu ja kehitetty moduuli, joka on osana miehitettyä järjestelmää avaruudessa.”

Moduulin kuljetuksen avaruusasemalle hoitaa puolestaan yksityinen amerikkalainen yhtiö SpaceX.

BEAM painaa noin 1 360 kilogrammaa ja se tullaan kuljettamaan Dragon-aluksen lastiruumassa. Vasta kun moduuli on asennettu Kansainväliseen avaruusasemaan, moduuli laajenee täyteen kokoonsa (noin 4 metriä pitkä ja 3 metriä halkaisijaltaan).

Bigelow on jo vuosien ajan kehittänyt kokoon taitettuja ja vasta avaruudessa täyteen mittaansa puhallettavia avaruusasemamoduuleja. Yhtiöllä onkin pitkään ollut tavoitteena rakentaa turisteille ja tieteelliseen tutkimustyöhön vuokrattava avaruushotelli. Kansainväliseen avaruusasemaan liitettävän moduulin tarkoituksena on testata yhtiön kehittämää tekniikkaa.

Aiheesta lisää Universe Today (englanniksi)