Linnunradan kaltaisten galaksien yleisyys sai selityksen

Vuosikymmenten ajan tutkijat ovat olettaneet, että galaksien keskinäiset törmäykset johtavat usein elliptisten galaksien muodostumiseen. Nyt kansainvälinen tutkijaryhmä on ensimmäistä kertaa saanut suoria todisteita siitä, että yhteen sulautuvat galaksit muodostavatkin kiekkogalakseja.

Galaksit jakaantuvat ulkonäkönsä perusteella kahteen pääluokkaan, elliptisiin galakseihin ja Linnunradan tyyppisiin kiekkogalakseihin. Galaksit kasvavat törmäämällä toisiinsa. Yleisesti hyväksytyn teorian mukaan yhdistyvät kiekkogalaksit muodostavat ennen pitkää elliptisiä galakseja. Tämä on ristiriidassa havaintojen kanssa, sillä niiden mukaan yli 70 prosenttia galakseista on kiekkogalakseja.

Nyt julkaistu tutkimus tehtiin havaitsemalla kaasun jakautumista 37 galaksissa. Kaikki tutkitut galaksit ovat yhteensulautumisen loppuvaiheissa. Lähes kaikista löytyi litteä molekulaarisen kaasun alue. Ne ovat näin ollen muodostumassa olevia kiekkogalakseja.

Kyseessä on laajin galakseissa olevan molekulaarisen kaasun tutkimus ja se tarjoaa ainutlaatuisen näkökulman siihen, kuinka Linnunrata on saattanut muodostua. Havaintoja tehtiin muun muassa ALMA-teleskoopilla.

Aiheesta lisää ESO