Venäjä pudotti vahingossa vakoilusatelliitin Yhdysvaltoihin

Venäjän tiedustelusatelliitti Kosmos 2495 on todennäköisesti pudonnut ja hajonnut ilmakehässä Yhdysvaltain keskiosien yllä 3. syyskuuta.

Putoaminen näkyi tulipallona, josta Yhdysvaltain meteorijärjestö on kerännyt yli 30 havaintoa. Spaceflight 101 -sivusto on julkaissut havainnoista ja saatavilla olevista tiedoista laajan analyysin.

Toistaiseksi satelliitin osia ei ole kerrottu löytyneen. Arvioiden mukaan tiiviimmät osat päätyivät lähelle Yhdysvaltain ja Kanadan rajaa. Maanpinnalle asti on luultavasti päätynyt esimerkiksi viimeiset kuvat sisältävä filmikapseli, joka oli suunniteltu selviämään putoamisesta.

Vaikuttaa siltä, että tekninen vika esti satelliitin pudottamisen Venäjälle. Vielä 12 tuntia ennen putoamista satelliitti oli radalla, jolta luonnollinen putoaminen olisi kestänyt viikkoja.

Todennäköisesti satelliitin rakettimoottorien jarrutuspoltto jäi suunniteltua pienemmäksi eikä siksi riittänyt tuomaan satellliittia jyrkästi alas. Näin tiedustelusatelliitti putosi ilmakehään aiottua myöhemmin - Yhdysvaltojen yllä.

Osa havaitsijoista näki satelliitin aiheuttaman kirkkaan tulipallon taivaalla yli puolen minuutin ajan. Monet myös raportoivat siitä irronneen useita kappaleita. Tulipallosta ei toistaiseksi ole julkaistu kuvia. Satelliitin hajoamisen jäljiltä jäänyt pölypilvi näkyy säätutkakuvassa.

Kosmos 2495 oli 6,3 metriä pitkä, 2,7 metriä leveä ja massaltaan 5 700 kiloa. Laukaisun aikaan sillä oli 900 kiloa polttoainetta. Tiedustelusatelliitti laukaistiin kiertoradalle 6. toukokuuta 2014.

Lähes kaikki nykyisistä vakoilusatelliiteista käyttävät digitaalikameroja ja lähettävät kuvat radiolinkin kautta. Yhdysvaltain yllä pudonneessa Kobalt-M-tyypin satelliitissa oli kuitenkin 1960-luvulta periytyvä teknologia.

Kobalt-M-tiedustelusatelliitit käyttävät filmikameroita ja palauttavat ottamansa filmikuvat maanpinnalle kapseleissa, joita on yhteensä kolme kappaletta. Saadakseen tarkkoja kuvia tiedustelukohteista ne ovat matalilla radoilla vain noin 200 kilometrin korkeudessa ja käyttävät välillä moottoreitaan kompensoidakseen ilmakehän jarrutusta.

Aiheesta lisää Spaceflight 101 (englanniksi)