Aurinkokunnasta löytyi uusi komeetta

Australialainen tähtiharrastaja Terry Lovejoy on havainnut uuden komeetan. Kyseessä on jo viides Lovejoyn löytämä pyrstötähti.

Löytäjänsä mukaan nimetty C/2014 Q2 (Lovejoy) on tällä hetkellä erittäin himmeä ja näkyy magnitudin +15 kohteena eteläisen pallonpuoliskon taivaalla. Lähestyessään aurinkokunnan sisäosia pyrstötähti kirkastuu ja siirtyy pohjoisemmaksi.

Ensimmäisten laskujen perusteella näytti, että komeetta olisi tulossa tähtitieteellisesti katsottuna erittäin lähelle maapalloa. Lisähavainnot kuitenkin paljastivat, että kohde on parhaimmillaankin yhden Maa-Aurinko-etäisyyden päässä kotiplaneetastamme. Lähin hetki koittaa tammikuussa 2015.

Lähimmillään Aurinkoa komeetta käy helmikuun puolessavälissä. Tuolloin komeetta sijaitsee hieman Marsin kiertoradan takana.

Tällä hetkellä taivaalla on havaittavissa komeetta C/2014 E2 (Jacques). Se ei näy paljain silmin, mutta nyt elokuussa kiikari riittää hyvin komeetan erottamiseksi.

Aiheesta lisää Universe Today (englanniksi)