Kuun vastakkaisen puolen mysteeri selvisi

Yhdysvaltalaiset tutkijat uskovat selvittäneensä vuosikymmeniä kestäneen arvoituksen siitä, miksi kiertolaisemme näyttää niin erilaiselta eri puolilta katsottaessa. Syyksi eroihin on paljastunut Maan säteilemä lämpö.

Kuu syntyi kun Marsin kokoinen protoplaneetta törmäsi maapalloon. Aluksi kiertolaisemme sijaitsi 10-20 kertaa lähempänä maapalloa kuin nykyään. Samalla sen pyörähdysaika lukkiintui niin, että Kuu edelleen kääntää aina saman puolensa maapalloa kohti.

Pienempänä kappaleena kiertolaisemme jäähtyi Maata nopeammin. Planeettamme kuumuus kuitenkin piti toisen puolen Kuusta sulana toisen puolen jo jähmettyessä.

Etenkin alumiini ja kalsium kerääntyivät Kuun vastakkaiselle puolelle, sillä maapalloa kohti oleva puoli oli vielä liian kuuma. Nämä aineet tekivät Kuun kuoresta vahvemman tällä alueella.

Myöhemmin laava purkaantui Kuun pinnalle synnyttäen Kuun meriksi kutsutut tummat alueet. Kuun takapuolella kuori oli kuitenkin kestävämpi ja siksi laava ei päässyt siellä pinnalle yhtä helposti.

Aiheesta lisää Penn-valtionyliopiston sivuilla (englanniksi)