Uusi kääpiöplaneettakandidaatti löytyi aurinkokunnan ulkolaidalta

Aurinkokunnan ulko-osista on löytynyt uusi, lähes kääpiöplaneettojen kokoluokkaan kuuluva kappale. 2012 VP113 -nimikoodin saanut kappale käy lähimmillään 80 Maa-Aurinko-etäisyyden päässä Auringosta. Tämä on hieman kauempana kuin tähän asti kauimmainen vahva kääpiöplaneettakandidaatti Sedna.

Löydöstä kerrottiin keskiviikkona Nature-julkaisussa.

"Olemme etsineet Sednan kaltaisia kappaleita yli kymmenen vuoden ajan", kommentoi aurinkokunnan pienkappaleiden asiantuntija Mike Brown Naturen haastattelussa. "Toisen sellaisen löytäminen pienentää todennäköisyyttä, että Sedna olisi sattumanvarainen."

Uuden löydöksen tarkkaa kokoa ei vielä tiedetä, koska sen pinnan heijastavuutta ei tunneta. Mikäli pinta on heijastavuudeltaan keskimääräinen, on 2012 VP113:n koko noin 450 kilometriä. Sedna on halkaisijaltaan noin tuhannen kilometrin kokoinen.

Brown ylläpitää listaa kääpiöplaneetoista ja niiden luokittelusta. Kokoarviollaan 2012 VP113 sijoittuisi listalla "todennäköisten" kääpiöplaneettojen joukkoon.

"Osa sisemmän Oortin pilven kappaleista saattaa olla kooltaan Marsin tai jopa Maan luokkaa", spekuloi puolestaan Scott Sheppard. "Tämä johtuu siitä, että kaukaiset kohteet ovat liian heikkoja havaittaviksi nykyteknologialla."

Nasa julkisti hiljattain WISE-avaruusteleskoopin infrapunakartoituksen, jonka mukaan Uranuksen ja Neptunuksen kokoluokan kappaleita ei löytynyt 3 000 Maa-Aurinko-etäisyyden säteeltä meistä. Pienempiä planeettoja on huomattavasti vaikeampi löytää.

Aiheesta lisää Carnegie-instituutti (englanniksi)